Tärkeimmät uutiset ensin, Jerrystä tuli Suomen muotovalio viime lauantaina Jämsässä! Kun miettii avoimen luokan näyttelyitä, niin listaa katsellessa tulee selkeästi esiin että aina kun esiintyminen on mennyt putkeen, niin sijoituksia tulee ja toisaalta taas se, kun esiintyminen ei ole kunnossa niin ei sieltä mitään tulekaan. Eli me saamme harjoitella esiintymistä aina, ei voi harjoitella liikaa. Lauantaina tilanne meinasi räjähtää käsiin kun Jerryn viereen tuli aivan ihana tyttö. Aamua kuvastaa parhaiten sana kamppailu. Kun sen kamppailun voitin, niin esiintyminen meni ihan ok ja liikkuessa Jerry toimi parhaiten pitkään aikaan. Häntä pysyi nätisti alhaalla. Sitten taas isossa kehässä Jerry oli päässyt otteesta eli esiintyi nätisti mutta liikkui selvästi huonommin kuin rotukehässä. Kauhistuttaa jo etukäteen työn määrä mikä joka ikinen näyttelykerta pitää tehdä jotta siellä on mahdollisuus menestyä.
Agitreenit on jatkuneet, mutta muutama kerta on jäänyt väliin vapun ja auton hajoamisen takia. Aivan kuten toivon, iltatreenit jotka alkaa klo 17 maanantaina :D Edelleen kamppaillaan keppien kanssa, taitaa mennä kesä keppien kanssa. Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen että lasken hihnasta irti ja Jerry jatkaa pujottelua. Sen sijaan jos ei ole hihnaa, niin Jerry oikaisee suoraan targetille eikä jaksa pujotella loppuun. Vähän polttelisi päästä möllikisoihin, mutta niin kaun kun auto ei ole käytettävissä niin ei me mihinkään päästäkään. Hakutreenit on jääneet ihan kokonaan pois ajanpuutteen vuoksi. Tämä kesä taitaa mennä agilityn ja näyttelyiden parissa, kisavalmiutta haetaan.
Ruotsiin on nyt kiva mennä kun päästään valioluokkaan. Näyttelyt on katsottu, pentutreffit sovittu Ionien ja Alfin kanssa ja majapaikat varattu Ystadin lähistöltä ja Kalmarista. Heinäkuussa suunnataan Etelä-Ruotsiin ja sittten ajellaan rannikkoa pitkin etelän kautta takaisin Tukholmaan.
Valioluokka korkataan muutaman viikon päästä, vähän hirvittää. Onneksi saa kerätä päättäväisyyttä vielä hetken.
Seurataan Jerryn elämää, kirjurina toimii emäntä. Keskitytään treeneihin, näyttelyihin ja arkipäivän touhuihin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 21. toukokuuta 2012
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Näytelmiä ja keppitreeniä
Jos aloitetaan Jerryn näytelmistä, niin kävimme 25.2. Pohjois-Savossa näyttelyssä, Tuusniemellä. Se olikin aika matka. Herätyskello soi 2.30 ja matkaan lähdimme vähän ennen kolmea lauantaiaamuyöstä. Lunta sateli, ja se hieman hidasti matkaa. Tunnin ajon jälkeen auto jäi Lahteen, mistä jatkoimme matkaa Sarin kyydillä - Jerry ja Saaga-sisko matkustivat sopuisasti takakontissa, Siirillä oli oma yksiö takapenkillä. Matka sujui yllättävän kivuttomasti, varmaankin sen takia että ajatuksissa oli varautunut tähän erittäin pitkään matkaan. Laskin että Helsingistä Tuusniemelle oli melkein 500 km j sen kun ajaa yhden vuorokauden aikana niin huh huh... Näyttelypaikka oli ihan kiva, huomattavasti rauhallisempi meininki kuin etelässä. Colliekehä oli tyhjässä kasvihuoneessa, missä on maapohja. Koirat tulivat hieman likaisiksi ja maa pölysi, mutta juoksualustana pohja oli erinomainen. Tuomarina oli Unto Timonen, ja Jerry oli avo eri 4 SA hyvällä arvostelulla. Saaga voitti nartut ja oli VSP, ja Siiri oli vet eri 4. Ropiksi valittiin juuri Englannista tuotu Corydon uros, joka sai myös sertin. Päivän koettelevin ajomatka oli Lahdesta Anitalle, kun tuntui että matka eilopu koskaan ja puhelimen gps antoi täysin vääriä ohjeita. Varmaan joka risteyksessä olisi pitänyt kääntyä mukamas vastakkaiseen suuntaan kuin mitä muistelin. Lopulta olimme perillä puoli kymmenen aikaan, rankka päivä. Seuraava päivä meni heppaillessa ja Jerry pääsi seurustelemaan Sanja-mamman ja Mimmin kanssa.
Jerryn kauniit vauvat kävivät samana päivänä ensimmäisessä epävirallisessa näyttelyssä. Mollie (M. Jazz Harmony), Swing (M. Swing Jazz) ja Rasmus (M. Ragtime Jazz) saivat hyvät arvostelut, Rasmus voitti urospennut. Sain muutaman kuvan näyttelystä, kiitoksia! Kuvissa pennut ovat 6kk vanhoja.
Agilityssä keppitreeni alkaa tuottamaan tulosta, jee:) Perjantaina oli suhteellisen yksinkertainen takaaleikkausharjoitus, joka ei ollut onnistuakseen lainkaan. Ensin kokeiltiin namien kanssa, tulos lähellä nollaa. Seuraavan pätkän aikana kokeilin narua, ja miten hyvin se toimikaan! Kyllä irtosi, eikä katsellut taaksepäin. Tässä ollaan edistytty, minusta syksyllä ollaan myös kokeiltu irtoamista lelun kanssa ilman kovin innostunutta vastaanottoa. Takaaleikkaus onnistui samoin kuin kolmen suora, missä itse pystyin jäämään ensimmäisen ja toisen esteen väliin, Jerry kävi hakemassa lelunsa kolmannen esteen takaa. Kepeistä, tai keppitreeneistä. Ollaan harjoiteltu tosiaan yhden ryhmäläisemme, Mirjamin ohjeiden mukaan keppien itsenäistä suorittamista targetin avulla. Aluksi target laitettiin ensimmäiseen väliin ja lähestyttiin eri kulmista, sitten pikkuhiljaa targettia siirrettiin seuraavaan keppiväliin ja taas seuraavaan keppiväliin. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että jos toinen pitää Jerryä hihnassa (estää tulemasta targetille jos pujottelee väärin) ja itse olen targetin luona, niin Jerry tulee hyvällä vauhdilla ja targetin pystyy laittamaan keppien puoleen väliin. Jos itse olen hihnan päässä, niin pujottelee edelleen, mutta ei niin innokkaasti. Eli seuraavat askeleet on minun hävyttäminen kepeiltä ja ainoastaan targetin jättäminen sinne, samoin kuin targetin siirtäminen lopulta keppien loppuun. Tällä tavalla keppien opettelu vaikuttaa minusta tehokkaalta, koira keskittyy eteenpäinmenemiseen ja lopulta tulos on se, että osaa itsenäisesti suorittaa kepit eikä minun sijainnilla pitäisi olla merkitystä. Kepit määräävät milloin voidaan aloittaa kisaaminen, toivon että kepit olisivat valmiina heinäkuussa, hau openista olisi kiva aloittaa kilpailu-ura.
Ensi viikolla on taas hyppytekniikka, ja täytyy myöntää että syvien lihasten harjoittelu on jäänyt, laiska omistaja. Toisaalta ajatuksissa on, että nyt keskitytään kisavalmiiksi ulemiseen, hyppääminen ei kuitenkaan ole kynnyskysymys. Toki olisi hyvä että jatketaan syvien lihasten kehittämistä - omistajan täytyy katsoa peiliin. Harjoittelu helpottaa kun lumet sulavat ja Jerry pääsee metsään juoksemaan ja kiipeilemään ym.
Tässä vaiheessa vuotta on myös tehty näyttelysuunnitelma: touko- ja kesäkuussa näyttelykiertue, kesälomalla Ruotsi tour ja sitten elokuussa jatketaan kotimaassa vähän fiiliksen mukaan. Ruotsissa on tarkoitus mennä katsomaan Jerryn pentuja, vähän näytelmissä käymään ja myös sukuloimaan. Nyt vain odotellaan, treenataan ja toivotaan että karvat pysyvät visusti mukana!

Mollie
Rasmus ja Swing

keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Hyppyteknikkavalmennus osa III
Eilen oli näillä näkymin viimeinen kerta hyppytekniikkavalmennusta, ja tapani mukaan olin myöhässä 15 min:) Syyksi laitan jouluruuhkan. Aloitimme 6-9-9 sarjalla, keskellä okseri, joka jäi muutamilta tekemättä edellisellä kerralla. Tämä meni ok, ja tehtiin vain muutama toisto. Sitten päästiin katsomaan hyppytekniikkaa käännöksessä kolmen esteen viuhkalla, ja tämä oli juuri se mistä halusin kuulla Vapun mielipiteen. Vasemmalle hypyt meni ok eikä ollut mitään sen suurempaa. Oikealta paljastui se mitä odotinkin, tosin en ollut varma onko se vain toisella puolella vai molemmilla. Oikea takasisäjalka ei liiku käännöksessä oikein, jolloin Jerry "puoltaa" vasemmalle kun hypätään oikealle. Tässä on varmaan Jerryn hyppytekniikan suurin juttu johon pitää kiinnittää paljon huomiota ja vahvistaa takapäätä ja sen lihaksia. En tajunnut ottaa tätä harjoitusta videolle (olisi ollut todella hyödyllistä), mutta seuraavan tehtävän, korkeuden arvionnin sain videolle (en tosin saa sitä ainakaan heti linkattua tänne, on vielä kamerassa enkä tiedä miten saan videon toimimaan blogissa). Jerry tykkäsi korkeuden arvionnista jossa oli kaksi matalaa estettä ensin ja sitten viimeisen korkeutta muuteltiin 20-60cm, välit 6-6-9. Hyppy näyttää ihan hyvältä, mutta jotenkin pään asento on milestäni hiukan korkea vaikka Vappu ei ole siitä mitään sanonut. Ehkä luotan Vapun silmään enemmän kuin omaani (joka on vain oma mielipide ilman minkäännäköistä koulutusta asiaan). Tällä kerralla ehdimme tekemään todella paljon, lopuksi oli vielä radanomaisena harjoituksena hyppytekniikkaa, jumppasarjaa johon koiran piti koota ja keskittyä kovasta vauhdista, samoin oli viuhka ja muutamia oksereita. Ensimmäisellä kierroksella jätin Jerryn odottamaan ensimmäisen esteen taakse ja kävelin melkein sarjan päähän odottamaan Jerryä. Tässä tapahtui jotain hyvin epäselvää, jäin vain paikalleni seisomaan vaikka olisi pitänyt liikkua, ja Jerry kolisteli jumppasarjan kaikki rimat lattialle. Otettiin alku uusiksi ja lähdin samaan aikaan liikkeelle, jolloin Jerryyn tuli selkeästi enemmän vauhtia ja rimatkin pysyi ylhäällä. Ehdimme tekemmän harjoituksen molempiin suuntiin, ja toinen kierros meni hyvin ja vauhdikkaasti. Olisi kiva jatkaa tästä esim. kerran kuussa, saa vain nähdä saadaanko ryhmä kokoon ja kuinka korkeaksi yhden kerran hinta nousee.
Syvien lihasten harjoittelu taitaa olla nyt in ja muodissa, mutta minusta se on kuitenkin järkevää harjoittelua, jolla pystyy ennaltaehkäisemään vahinkoja agilityssä ja toivon mukaan koira pysyy kunnossa ja terveenä. Harkinnassa on keväällä dobo-kurssi, luulen että Jerry ei ihan heti mestari tuossa lajissa ole:)

maanantai 17. lokakuuta 2011
Hyppytekniikkavalmennus, osa I
Hetki vierähtänyt viimeisestä postauksesta ja paljon ollaan ehditty tekemään. Aloitan viime viikon hyppytekniikkavalmennuksesta, jonka veti Vappu Alatalo. Alkuun oli pieniä vaikeuksia paikan löytämisen suhteen. Olin melkein perillä mutten löytänyt hallia. Päätin soittaa Eniroon, joka ohjasi minut hallille 10 km kiertoreittiä pitkin.. Lopulta kun olin paikalla puoli tuntia myöhässä, niin totesin että linnuntietä matka oli varmaan 1 km eikä 10 km, jee!
Pääsin paikalle kesken teorialuentoa, päällimmäiseksi jäi mieleen kysymys että mihin koira pitäisi viedä A) koirahierojalle B) fysioterapeutille vai C) osteopaatille jos haluaa tsekata koiran läpi. Vastaus oli fysioon (tietyille jotka ymmärtävät hyppäämisestä, esim. Aistiin tai Apexiin), josta saa hyvät jumppaohjeet hyppylihaksia vahvistamaan. Tiedän mihin laitan rahani kevääseen mennessä:). Teorialuennon jälkeen päästiin hyppämään. Harjoitus tehtiin kahdessa osassa, ensin hypättiin jumppasarjaa kuudella peräkkäin olevalla minikorkuisella esteellä ja toisen osan aikana Vappu katsoi hyppytekniikkaa kun korkeutta lisättiin 65 senttiin. Vastoin odotuksia Vapulla ei ollut kauheasti sanottavaa Jerryn hyppytekniikasta, kotiläksynä oli tehdä samoja harjoitteita. Oli mielenkiintoista katsoa miten eri koirat hyppäsivät, mukana oli 7 collieta ja yksi aussi (Collieyhdistyksen Helsingin ao järjesti valmennuksen). Koirat odottelivat vuoroaan autossa, ja talven tulo mietityttää agilityn ja lihasten kannalta. Vaikka jumeja ei vielä ole, yritän varjellä Jerryä parhaani mukaan. Lihakset pitää kuitenkin pitää lämpimänä, ja uskon että oikea (ts. Back on Track, jota himoitsen kovasti:P) takki auttaa tässä.
Perjantaina oli omat treenit, ja koko rata oli täynnä takaa kiertoja. Pääsimme kerran yli puolen välin, mutta hyvin kävi ilmi kiertojen treenamattomuus. Jerryä ei oikein huvita kiertää ja hypätä estettä, ja täytyy keksiä miten sen saa innostumaan asiasta. Ensi alkuun mennään huomenna Jossun kanssa omatoimitreeneihin, joissa ajattelin vain kierrättää minikorkeudella esteiden takaa eri yhdistelmillä. Jos ajatus on ensin selvä molemmille, niin ehkä se vauhti ja innostus tulee sieltä perästä.
Sunnuntaina käytiin hakutreeneissa Sipoon korvessa ja Hannan ohjauskella kokeiltiin ensimmäistä kertaa hajuhakua, joka toimi paremmin kuin hyvin! Ensin käytiin ukon lähellä siten, että Jerry haistoi ukon. Tämän jälkeen palattiin keskilinjalle, josta koira lähetettiin etsimään ukkoa. Vaikka piilot eivät olleet kovin kaukana, Jerry eteni hienosti suoraan ja löysi ukot. Tätä jatketaan ja etäisyyttä kasvatetaan pikkuhiljaa, saa nähdä kuinka kauan ehditään harjoittelemaan ennen talven tuloa.
Pikkuhiljaa täytyy alkaa taas ajattelemaan näyttelyitä ja esiintymistä, tässä olisi kuukausi aikaa ajatella ja harjoitella tai ehkä paremminkin palauttaa mieleen näyttelyesiintyminen Jerrylle. Ainakin tukka alkaa olemaan näyttelykunnossa:)
Pennut ovat myös löytäneet kodit ja lähtevät ensi viikolla suureen maailmaan. Suurin osa jää Göteborgin lähelle, mutta yksi lähtee lähes 2000 km päähän Pohjois-Ruotsiin, aikamoinen matka! Perjantaina tulee olemaan jännää, silloin on pentujen silmätarkastus.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Syksyn aloitus!
Syksyn alkaessa yleensä aloitetaan uusia harrastuksia, ja siitä seuraten päätin aloittaa blogin pitämisen. Tarkoituksena olisi päivittää blogia viikoittain, saa nähdä miten talven pitkinä ja pimeinä iltoina tavoitteeseen päästään.
Ensin pentu-uutisiin, Ionie ja Alf lähettivät pennuista 1-viikkoiskuvia, tässä kaikki yhdessä:
Ensin pentu-uutisiin, Ionie ja Alf lähettivät pennuista 1-viikkoiskuvia, tässä kaikki yhdessä:
Valitettavasti yksi pennuista menehtyi ensimmäisen viikon aikana. Pennuilla kuuluu menevän hyvin ja Karma huolehtii pienokaisista viimeisen päälle, ainoastaan pentujen paino huolettaa omistajia. Toivon kovasti, että kaikki menee hyvin ja pennut kasvavat isoiksi ja vahvoiksi!
Meillä piti Jerryn kanssa olla näyttely viikonloppuna Vantaalla, mutta toisin kävi. Jerrylle iski mahatauti torstaiaamuna ja perjantaina kävimme eläinlääkärissä tarkistamassa että veriarvot on ok kun tauti jatkui. Perjantaina kunto alkoi normalisoitumaan, mutta parasta oli jäädä kotiin toipumaan. Epäilen kovasti, että Jerry sai taudin koirapuistosta, jonne käynnit taitaa entisestään harventua. Jerryllä on aina kivaa kun käydään, mutta liian usein sieltä tulee epämiellyttäviä yllätyksiä. Viikonloppu menikin Jerryllä kotona lötkötellessä, kun omistaja viipotti agilityn syysskaboja katsomaan ja kannustamaan Figoa ja Johannaa, ja sieltä Ikeaan. Haaveissa oli startata virallisissa kisoissa jo tänä syksynä, mutta totesin että parempi on jos syksyn treenaa ahkerasti samalla epiksiä kiertäen, ja vuoden alussa virallisiin jos näyttää hyvältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)