tiistai 21. helmikuuta 2012

Lunta tulvillaan

Hip hei, ollaan saatu kunnon lumikerros Helsinkiin kun viikonloppuna pyrytti yli vuorokauden yhtämittaa lunta. Sanoisin että lunta alkaa olemaan sellainen 70 cm paikasta vähän riippuen. Lumisateen kunniaksi mentiin sunnuntaina collielenkille Tuusulan Ruotsinkylään, missä treffattiin kolmen collien kanssa -  Anne, Eki ja Miki ja kaksi collieneitoa. Suunnitelmana oli mennä sellainen kevyt lenkki kun sääkin oli aika kamala, pyörähdys metsässä. No ensimmäinen lenkki oli aivan_liian_lyhyt :D joten jatkettiin matkaa tien toiselle puolelle. Päästiin kahlaamaan ensin ladulla, jolle oli satanut n 20cm uutta lunta. Ja takaisinpäin ei voi kääntyä, joten otettiin sitten polku joka näytti menevän oikeaan suuntaan. Nämähän on aina todella hyviä ideoita:) Päädyttiin lopulta tarpomaan melkein umpihangessa, välillä lunta oli puoleen sääreen ja välillä melkein vyötäisille. Hikihän siinä tuli, ja samalla vahingossa Jerrylle hyvä umpihankilenkki. Hyvin jaksoi, paremmin kuin minä kun Jerry seurasi Ekiä heti letkan toisena. Viimeisen vartin aikana alkoi Jerryäkin väsyttämään kun pysähtyi odottelemaan meitä hitaampia, ja sitten jatkoi uudestaan ravilla/ laukalla Ekin perään. Ja kummasti energiat palasi kun päästiin takaisin tielle, pihaa vahtiva corgi sai aikaan mutinaa ja vielä ennen lähtöä jaksoi vetää pienen leikkihetken toisen collietytön, Sentan, kanssa. Annen/ Ekin ottaman kuvan perusteella Jerryä ei lenkki painanut.


Viime perjantaina päästiin pitkästä aikaa aksaamaan, pohjan kanssa on ollut ongelmia kun ensin pölysi kamalasti, jonka jälkeen se kasteltiin -> jäätyi ja sitten suolattiin. Perjantaina pohja oli kuitenkin ok. Päästiin tehotreenaamaan keppejä, ja alku alkaa olemaan hyvällä mallilla. Tällä hetkellä treenataan siten, että jään targetin kanssa odottamaan kepeille (väleille 1-4) ja Jerry on avustajalla hihnassa. Kun saan Jerryn huomion kiinnitettyä itseeni ja namiin, niin sanon kepit ja Jerry lähtee tulemaan kohti. Jos yrittää tulla namille väärästä välistä, niin avustaja estää tämän hihnan avulla. Sitten Jerry funtsaa hetken ja tulee oikein. Sisääntulo näyttää aika lupaavalta, mutta tästä on vielä pitkä matka kisavalmiisiin keppeihin. Ehkä kuitenkin hyvä aloitus, väitän. Tänään olisi pitänyt mennä omatoimitreeneihin, mutta väsymys iski ja sänky tuntui liian houkuttelevalta. Perjantaina mennään, vaikkakin siitä saa melkein samoilla silmillä jatkaa suoraan näyttelyyn, kunhan vaan pesee koiran välissä...

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Hrrr... helmikuu


Kunnon talvi saapui tammikuussa, ja sen mukana myös pakkassää. Muutama viikko on mennyt ihan vain lenkkeilemällä kun agility on ollut tauolla. Ensin oli kamalan kylmä ja sitten halli kasteltiin kun pölysi niin kovasti, mutta sitä myöten pohja jäätyi. Saa nähdä päästäänkö perjantai treenaamaan, onko pohjalle saatu tehtyä jotain. Lumihankikävelytkin on olleet ns. "jäissä", kun on ollut niin kylmä että Jerry olisi jäätynyt jos oltaisiin menty umpihankeen. Sen sijaan ollaan tosiaan lenkkeilty. Silmät avautuivat kun käytiin hieman pidemmällä lenkillä, 7,5 km Pikku-Huopalahden ympäri, ja nyt ollaan käyty myös Pirkkolassa. Sitä jää helposti siihen omaan peruslenkkiin, vaikka pienen kävelymatkan päässä olisi muita, vaihtelevia maastoja. Tali, Malminkartano, Pikku-Huopalahti, Pirkkola... ja kaikkialle pääsee kävellen! Valinnanvara luonnollisesti kasvaa jos starttaa auton ja lähtee sillä, mutta pakkasella yrittää käyttää autoa mahdollisimman vähän kun se pitää käynnistää ihan kylmiltään.

Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, ollaan myös harjoiteltu näyttelyhihnan päässä juoksemista ja treeni jatkuu hmm.. läpi kevään ja kesän. Kunnes juostaan niin kuin pitää ja senkin jälkeen muistutuksen vuoksi. Turha maksaa 30e per näyttely ja tietää että hännän takia ei tulla saamaan mitään kummempaa. 

Tänään käytiin Jämsässä, Jerry jäi kotiin. Siellä odotteli 4 viikkoinen pikkutyttö - isän perheeseen tulee welsh corgi pembroke maaliskuussa, eli Jerry saa puolisiskon:) Tulee varmasti hauska kevät senkin myötä ja Jerry saa leikki ja nahjuukaverin. Ainakin kotiin tullessa minut hajutsekattiin tarkasti, ehkä Jerry voisi hajujen perusteella jo aavistaa mitä maaliskuussa tulee tapahtumaan.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Viikon tapahtumat

Nyt on tammikuun "pakolliset" käyty ja tehty, eikä tuntunut hyvälle. Käytiin siis Turussa ottamassa jälleen EH, mutta ei siitä sen enempää. Juoksemista saadaan harjoitella ihan urakalla ennen kuin mitään muuta voi odottaa. Siskoilla meni oikein hyvin, Soolo oli nuorten luokassa kolmas ja sai SA:n, Saana valioluokassa toinen, sai SA:n ja PN 2, Saaga voitti potin ja oli ROP.  Kasvattajaluokassa ensimmäisiä Saagan, Saanan ja Soolon kanssa, mikä oli positiivista. Hyvä seura piristi kummasti mieltä, muuten olisi ollut varmaan aika kolea kotimatka.

Perjantaina piti olla ohjatut harkat, mutta vetäjä unohti tulla paikalle... Harjoiteltiin kolmistaan pientä radan pätkää ja keppejä, jotka tulee nyt tehoharjoitteluun. Aloitettiin aika alusta, targetti ensimmäiseen väliin ja lähetin Jerryn itsenäisesti hakemaan namia. Tiistaina jatkettiin keppitreenejä taivutettavilla kepeillä. Jossu tuli auttamaan ja otti Jerryn hihnaan ja minä jäin namialustan kanssa kuuden kepin pätkän päähän. Jerry alkoi kummasti toimimaan kun ei vaan haukkunut vaan keskittyi asiaan! Eiköhän kepitkin ala hetken päästä sujumaan eri tavalla, tosin hetki ei välttämättä ole muutama viikko, tavoitteena on toimivat kepit huhtikuuhun mennessä, katsotaan...

Nyt kun lunta on tullut niin sanotusti tuvan täydeltä, niin meillä alkoi hankitreenit, voimaa, voimaa, voimaa.. Nyt ollaan muutama kerta käyty tarpomassa hangessa, about kymmenen minuutin pätkä per lenkki. Jerry pääsee eteenpäin umpihangessa joko hyppien tai ravaten, lunta on paikoitellen yli polven mutta pääosin Jerryä kylkeen. Katsotaan mitä hankitreenit saa aikaan, toivotaan että tulokset näkyy agikentällä.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Synttärit! .. ja kaikkea muuta pientä

Alkuun täytyy laittaa Jerryn 3v. synttärikuva, päivää juhlistettiin kuivatulla lihaherkulla heti kun omistajaa oli muistutettu syntymäpäivästä.. Onnistuneen kuukuvan otti isäni tammikuisen lenkin aikana. Virallinen syntymäpäivä sisaruksilla oli 11.1.


Lauantaina tuli myös iloinen soitto, Jerry sijoittui toiseksi SCY Helsingin alaosaston järjestämässä vuoden 2011 colliekilpailussa, sarjassa näyttelycolliet, pitkäkarvaiset urokset! Mamma on hyvin ylpeä pienestä, mustasta pojasta!

Sunnuntaina nokka suunnattiin Lahteen, jossa järjestettiin pieni, kiva ryhmis, jonne oli ilmoitettu 117 pitkistä! Avourosten luokka oli käsittääkseni isoin yksittäinen luokka, 26 koiraa yhdessä luokassa (luokkaa arvosteltiin pitkälle toista tuntia). Jerry sai eh:n, tuomari haki ilmeisesti hieman erilaisen ilmeen omaavia collieta. Muuten olen tyytyväinen meihin, esiintyminen ja juoksu sujui hyvin. Siskoja ja veljiä oli myös ilmoitettu kasa näyttelyyn, parhaiksi palkittiin Samu PU2 sijoituksella ja Saaga PN1, ROP sijoituksella. Jorma oli ottanut onnistuneita kuvia sisarusparvesta, kotisivujen uutisista voi tsekata kuka kukin on. Esitettiin myös kasvattajaluokka, Jerry ei ollut mukana kun luokka pidettiin pilkullisena. Esitin Päivin Soolo-tytön, joka oli ihanan helppo esittää. Sen kun vaan seisotti ja antoi namia, ei häirinnyt muut koirat tai hajut. Päivä venyi kun oltiin ROP-kasvattajaluokka ja päästiin isoon kehään, jossa kannati pyörähtää kun Soile Bister valitsi Roxier'sit BIS-2 kasvattajaluokaksi! Bokserit kiilasivat kärkeen. Olen yrittänyt etsiä kuvia BIS-kehästä, mutta ei ole osunut silmiin.

Viime viikolla oli taukoa agilitystä, jospa se säännöllinen harjoittelu alkaisi tästä viikosta.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet

Joulu ja uusi vuosi on nyt juhlittu, ja vihdoin on tullut lunta<3! Näin alkuun uudet joulukuvat Ruotsin vauvoista, jotka eivät ole ihan pikkuisia.








Joulu meni paksusti, Jerry sai uuden hienon heijastinliivin, nyt kelpaa lenkkeillä vähän pimeämmälläkin. Uusi vuosi vaihtui Jerryn osalta rauhallisesti isän luona, ei reagoinut paukkeisiin tänäkään vuonna. Viimeksi yritti mennä ikkunaan katsomaan jos pääsisi lähemmäs noita räiskeitä:D

Treenitauko loppui viime keskiviikkona, tosi kevyesti 24 esteen radalla, huh. Mentiin Jossun kanssa illalla tyhjään halliin, jossa oli valmiina 24 esteen kiemura. Sitä tahkottiin ensin osissa ja sitten kokonaisena, ei mennyt meiltä ihan putkeen. Joku oli todennäköisesti käynyt juoksuisen nartun kanssa treenaamassa, joten pojilla oli ihan muut mielessä kuin esteiden hyppääminen... Perjantaina oltiin hallilla ekoina, ja ihmeteltiin kun ei ohjaajaa kuulunut paikalle. Hän oli unohtanut että oli lupautunut vetämään meille seuraavat 6 treenit, hope muistaa tulla ensi viikolla paikalle. Rakennettiin joka tapauksessa sama keskiviikon rata mitä oltiiin tahkottu jo kerran, ja meni hienosti kun ohjaaja pääsi paikalle. Päästiin ensimmäistä kertaa rata loppuun asti:D Lopussa jäätiin hiomaan hyppyä ja käännöstä, joka päätyi siihen että väsynyt poika tiputti kääntyvän hypyn joka kerta. Myös ohjaaja voi ottaa tästä kunnian itselleen kun huutaa joka kerta "tässä!" kun koira on esteen päällä...

Pitkän viikonlopun päätteeksi Anne ja Eki tuli Mikin kanssa uusiin lenkkimaastoihin isän lähelle. Kierrettiin metsässä pari tuntia upean talvisään kunniaksi, -10 astetta, lunta ja aurinko paistoi! Jostain syystä Jeremiaan anturat eivät pitäneet pakkasesta, saatiin onneksi Mikin töppöset lainaan niin oli hyvä juosta ympäriinsä. Takajaloissa eivät häirinneet lainkaan, mutta kun loppulenkistä huomasin että kivi tms. oli raapaissut kynnen vierestä ja tuli verta, niin piti laittaa töppönen etujalkaankin. Se hieman haittasi menoa, mutta suunta oli joka tapauksessa eteenpäin. Täytyy ostaa muutama töppönen kotiin varmuuden vuoksi. Eki näpisi kuvia kaveruksista ja maisemista, hienoja!









Löysin pitkään kaipaamani linkin tuomareista, jonka lisäsin Jerryn kotisivuille. Enää ei tarvitse aina pohtia uuden tuomarin kohdalla mikä on miehiään, sivustolta voi katsoa taustaa jos vain tuomari löytyy sieltä. Samantyyppisiä sivustoja on muitakin, eli ei muuta kuin googlettamaan jos näyttelyssä on hieman eksoottisempi tuomari kuin tavallisesti.

Sunnuntaina on tarkoitus mennä korkkaamaan vuoden 2012 näyttelykausi Lahdessa. Olin ilmoittautuvinani pieneen, kivaan ryhmänäyttelyyn, mutta 100 muuta taisi ajatella samalla tavalla... Aika huikea koiramäärä kun missään syksyn isoimmissa näyttelyissä (Jyväskylä, Helsinki) koiramäärä ei noussut yli 80.


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Rauhallista joulua ja menestyksekästä vuotta 2012!

Toivotamme Jerryn kanssa blogin lukijoille rauhallista joulua ja menestyksekästä vuotta 2012!

Muistetaan rauhoittua hetkeksi, ladataan akkuja ja annetaan koirienkin levätä ja syödä hyvin. Sitten jaksaa taas keskittyä seuraavaan vuoteen ja tuleviin uusiin koitoksiin.



Hetki sitten katsoin, että syksyn aikana blogiamme luettu 995 kertaa. Kiitokset lukijoille mielenkiinnosta, nyt kun homma on saatu hyvään alkuun niin jatkamme samaan malliin ensi vuonna!



Hyppyteknikkavalmennus osa III

Eilen oli näillä näkymin viimeinen kerta hyppytekniikkavalmennusta, ja tapani mukaan olin myöhässä 15 min:) Syyksi laitan jouluruuhkan. Aloitimme 6-9-9 sarjalla, keskellä okseri, joka jäi muutamilta tekemättä edellisellä kerralla. Tämä meni ok, ja tehtiin vain muutama toisto. Sitten päästiin katsomaan hyppytekniikkaa käännöksessä kolmen esteen viuhkalla, ja tämä oli juuri se mistä halusin kuulla Vapun mielipiteen. Vasemmalle hypyt meni ok eikä ollut mitään sen suurempaa. Oikealta paljastui se mitä odotinkin, tosin en ollut varma onko se vain toisella puolella vai molemmilla. Oikea takasisäjalka ei liiku käännöksessä oikein, jolloin Jerry "puoltaa" vasemmalle kun hypätään oikealle. Tässä on varmaan Jerryn hyppytekniikan suurin juttu johon pitää kiinnittää paljon huomiota ja vahvistaa takapäätä ja sen lihaksia. En tajunnut ottaa tätä harjoitusta videolle (olisi ollut todella hyödyllistä), mutta seuraavan tehtävän, korkeuden arvionnin sain videolle (en tosin saa sitä ainakaan heti linkattua tänne, on vielä kamerassa enkä tiedä miten saan videon toimimaan blogissa). Jerry tykkäsi korkeuden arvionnista jossa oli kaksi matalaa estettä ensin ja sitten viimeisen korkeutta muuteltiin 20-60cm, välit 6-6-9. Hyppy näyttää ihan hyvältä, mutta jotenkin pään asento on milestäni hiukan korkea vaikka Vappu ei ole siitä mitään sanonut. Ehkä luotan Vapun silmään enemmän kuin omaani (joka on vain oma mielipide ilman minkäännäköistä koulutusta asiaan). Tällä kerralla ehdimme tekemään todella paljon, lopuksi oli vielä radanomaisena harjoituksena hyppytekniikkaa, jumppasarjaa johon koiran piti koota ja keskittyä kovasta vauhdista, samoin oli viuhka ja muutamia oksereita. Ensimmäisellä kierroksella jätin Jerryn odottamaan ensimmäisen esteen taakse ja kävelin melkein sarjan päähän odottamaan Jerryä. Tässä tapahtui jotain hyvin epäselvää, jäin vain paikalleni seisomaan vaikka olisi pitänyt liikkua, ja Jerry kolisteli jumppasarjan kaikki rimat lattialle. Otettiin alku uusiksi ja lähdin samaan aikaan liikkeelle, jolloin Jerryyn tuli selkeästi enemmän vauhtia ja rimatkin pysyi ylhäällä. Ehdimme tekemmän harjoituksen molempiin suuntiin, ja toinen kierros meni hyvin ja vauhdikkaasti. Olisi kiva jatkaa tästä esim. kerran kuussa, saa vain nähdä saadaanko ryhmä kokoon ja kuinka korkeaksi yhden kerran hinta nousee.

Syvien lihasten harjoittelu taitaa olla nyt in ja muodissa, mutta minusta se on kuitenkin järkevää harjoittelua, jolla pystyy ennaltaehkäisemään vahinkoja agilityssä ja toivon mukaan koira pysyy kunnossa ja terveenä. Harkinnassa on keväällä dobo-kurssi, luulen että Jerry ei ihan heti mestari tuossa lajissa ole:)