maanantai 27. elokuuta 2012

Verkot on poissa!

Juuri tarkistin että kuukausi sitten postasin tekstin, jossa kerroin että vaihdetaan keppien opetus verkoille ja siitä eteenpäin ohjureille. Hih, neljässä viikossa päästiin eroon verkoista ja nyt on jäljellä ohjurit! Oikeastaan ennen tämän päiväisiä treenejä meillä oli ollut yhdistelmä kaksi verkkoa-viisi ohjuria-kolme verkkoa, ja sen mentyä päätin rohkeasti että nyt laitetaan yksi ohjuri lisää. Irene sen jälkeen päätti muutama ohjuri kerrallaan lisätä ohjureiden määrää, ja lopulta meillä ei ollut enää yhtään verkkoa! Aika hyvin 10 minuutin treenipätkälle! Nostettiin myös muutamia ohjureita kokeeksi, mutta ohjeena oli että nyt mennään viikko eteenpäin ohjurit normitasolla ja harjoitellaan lähettämistä eri kulmista. Tässä onkin reenaamista, tällä hetkellä irtoaa kepeille kevyesti vain namitargetin avulla, tosin siinä toimii erinomaisesti. Mutta nyt harjoitellaan heitettävän lelun kanssa irtoamista. Ollaan käyty treenaamassa 2-4 kertaa viikossa, varmaankin aika lailla 3 kertaa viikossa, joista 1 kerta on ollut yhteiset maanantaitreenit.

Hmm. Uhosin että ollaan menossa Robur cupiin, toivon mukaan kaikkiin osakilpailuihin. Noh, ekan osakilpailun aikaan Jerry sai mahansa sekaisin eli ei voitu mennä ja viime viikolla olin töissä silloin kun olisi pitänyt olla lähtövuorossa. Tällä viikolla on viimenen osakilpailu johon on tarkoitus mennä - suhtaudun skeptisesti päästäänkö - jää nähtäväksi mitä esteitä tielle tulee. Onneksi Tehis cup alkaa heti perään, ehkäpä sinne päästään paremmalla tuurilla:)

Käytiin me näyttelemässäkin ERIn arvoisesti Tervakoskella. Mamma voi taas ottaa itseensä, keskittyminen ja esiintyminen edelleen hukassa. Varsinkin jälkimmäinen. Luulisi että jos maksaa itsensä kipeäksi näyttelemisestä niin laittaisi niihin h***** kalliisiin muutamiin minuutteihin 100% kaikkensa... Mutta ei. Siskolla meni sen sijaan tosi reteesti, tuomari sijoitti Saanan ensin PN-4 sijalle ja nosti siitä ensin PN-3 sijalle ja lopulta viimoisen juoksun jälkeen PN-2 sijalle. That's the spirit! Näyttelyssä käväisi myös Jerryn tyttö, tosin ihan turistina kun ikää on vielä 4kk. Suloinen tapaus! Ja toivottavasti nähdään ihan oikeissa kehissä myös! Kuulumisia Ruotsista, Ionien ja Alfin kotiin jättämä tyttö on käynyt muutamassa näyttelyssä nyt elokuussa ja saanut erittäin hyvän molemmista.

Nyt me jatketaan keppien reenaamista ja aletaan valmistautua muuttoon muutaman kuukauden päästä. Ja kaivetaan se taistelutahto myös näyttelykehään mikä on saatu keppien harjoitteluun :D

maanantai 6. elokuuta 2012

Kepit, 1. viikko

Yhteisen projektin ensimmäinen viikko on takana, nimittäin keppien opettelun:) Tarkoituksena kirjata kerrat ja treenit ylös, siten on helppo katsoa miten ollaan edistytty(jos ollaan edistytty). Viime viikon maanantaina Jerry törmäsi siis ensimmäistä kertaa verkkokeppeihin ja oli aika epäileväinen niiden suhteen.

Keskiviikko-iltana käytiin uudestaan ja harjoiteltiin pelkillä kepeillä rytmiä ja sisäänmenoa targetin avulla ja ilman. Target oli keppien toisessa välissä, palkkiona nakkeja ja narupallon heitto loppuun.

Torstaina jatkettiin samaan tyyliin - tehot ylös riekkumalla ja sitten keppejä ensin targetin avulla (toinen keppiväli) ja ilman. Palkkana kokeilin tennispalloa, joka ei saanut ylivoimaista vastaanottoa. Äänen avulla (ke-ke-ke, tule-tule-tule) ja juoksemalla edessä Jerry saa hyvän rytmin ja vauhdin. Lopussa en ole käyttänyt targetia, palkannut joko lelulla ja namilla suoraan maahan.

Perjantaina iski jalat alta vievä flunssa, ja sunnuntaina oli seuraava harjoituskerta. Lähtee jo aika kivalla vauhdilla ja hakee aloituskohdan tosi hyvin targetin avulla. Otin myös putken ja esteen avulla, huomasin että jos olen itse sisäänmenon puolella niin hakee paremmin kun taas jos olen "väärällä puolen" niin ei hae yhtä hyvin. Hyvä vauhti ja viimeinen palkka oli kokonainen nakki. Jerryllä meinasi pullistua silmät päästä kun sai sen:)

Tänään oli viikottainen tasotarkastus treeneissä:D Kotitehtävänä harjoitellä erilaisia sisäänmenokulmia läheltä ja kauempaa siten että Jerry hakee itse kepit. Toimii jo hyvin targetin kanssa, mutta pitäisi alkaa toimimaan myös ilman. Loppuviikosta kokeilen vaihtaa yhden verkon (neljännen välin) ohjuriin, katsotaan mitä tapahtuu. Toimivimmaksi leluksi on todettu fleecenaru, josta kuuluu hyvää ritinää kun siinä roikkuu. Nyt vaan pitäisi ostaa pari uutta kun vanhat on aika loppuunkäytettyjä jo valmiiksi.

Saana-sisko kävi viikonloppuna näyttelemässä Eva Erikssonille ja Charlotte Höierille. Molemmat antoivat ERIn ja SAn, mutta Eva sijoitti Saanan rotunsa parhaaksi ja siitä eteenpäin vielä RYP-2!! Hyvä sis!

Ainiin, meinasi unohtua kuinka hyvä tuuri kävi tänään. Olen miettinyt ostaa Jerrylle hierontaa samasta paikasta kuin missä käytiin vuosi sitten. Huomasin aamulla että Grouponissa oli juurikin koirahieronta tarjouksessa, ja kaiken lisäksi DogStationista Vantaalta missä ollaan käyty! Nyt sain Jerrylle kaksi kertaa hierontaan 28 eurolla, hyvä minä:)