maanantai 29. syyskuuta 2014

Aktivoitumista harrastusrintamalla

Nopsaan tulee useamman viikon tauko, varsinkin kun tuntuu ettei tapahdu sen kummempia.

Ihania syyspäiviä ja -aamuja ollaan saatu, käyty niistä nauttimassa Kivinokassa mistä löytyy kaikkea kivaa - luontopolkuja, merenrantaa, koirien uimapaikka, siirtolapuutarha..

Fanni ehti täyttää 5 kk ja nyt on kaikki kulmahampaat vaihtuneet. Ihanaa, nyt on enää tylpempää suussa :D Kerran ollaan käyty match showssa aika lailla ilman treenaamista - saatiiin sentään jotain tuliaisia tuotua kun Fanni oli sin3. Lisäksi ollaan menossa paimentamaan ja lauantaina alkaa pentutoko ja myöhemmin syksyllä mölli-alo tokokurssi. Ihanaa päästä touhuamaan tytsyn kanssa!

Jerryn kanssa on tehty vain agilityä ja ihmetelty kuntoa. Tai siis miten saadaan se taas kohoamaan kesän löhöilyn jälkeen.. Nyt mietinnässä seuraavanlainen viikko-ohjelma: 1xpitkä lenkki, 2xtreenit, 1xspurttailua ja 2xiltajumppa. Täytyy varmaan alkaa pitämään jonkinlaista päiväkirjaa kuinka onnistumaan tavoitteessa. Samoin ollaan vihdoin treenattu muutama omatoimitreeni vahvistaen keppejä (lisää vauhtia ja tahtoa) sekä kontakteja (oikea juoksurytmi). Parin todella epäonnistuneen episradan jälkeen lähdettiin oikeisiin kisoihin aika epävarmoilla fiiliksillä: osataanko me keppejä ja miten se muka osuu kontakteille?? Tulokset on olleet ihan kivoja, nyt vaan lisää kuntoa ja säännöllisempaa kisaamista, josta saan itselleni rutiinia (1-2 krt kuussa kisoihin).

Kirkkonummella tehtiin omasta mielestä 3 x 5vp radat, joista yhdelle oltiin kuitenkin merkitty 10vp. Videolta en näe, että tuomari nostaisi käden kuin vain yhden virheen tuomitsemisesta. Onneksi ei ollut puhdas rata, joka tuomittiin väärin - se harmittaisi, erityisesti kun se eka nollarata on vielä tavoitteissa :D Kirkkonummella mä onnistuin sössimään kaikki radat, Jerry teki hienoa työtä eikä tiputtanut rimoja tai hyppinyt kontakteja.

D-rata 5 vp
E-rata 10 vp
F-rata 5vp

Viime lauantaina oli Helsingin piirimestaruudet Purinalla ja osallistuttiin myös ATD:n maxijoukkueeseen.

Ensimmäinen rata oli ihan kauhea, kumpikaan ei onnistunut. Minä ohjasin todella huonosti ja liikuin kökösti, Jerry teki lentokeinun ja hyppäsi aika huonosti. Virhepistesaldo yli 30, viimeinen tuloksen saanut. Toinen rata oli hyvää tekemistä, osasin ohjata ja Jerry teki hienosti ja piti myös rimat yhtä lukuunottamatta, korkeus oli 65 cm. Rima tippui suoralla, kun Jerrylle tuli liian kiire mun perään eikä hypännyt kunnolla vaikka hyppy oli helppo, suora hyppy. Hyvä rata, josta jäi kiva fiilis. Mutta taas jäätiin se yksi rima nollasuorituksesta. Kylläme vielä joskus onnistutaan, pakkohan meidän on :P!

C-rata 5 vp

PM-karkeloissa oltiin 16., on ihan tyytyväinen kun saatiin molemmilta radoilta tulokset vaikka se eka oli aika katastrofi. Joukkueena oltiin 4., virhepisteitä 40. Jerryltä kaatui vika palikka pituudesta ja yksi kielto, tuttuun tyyliin mun moka kun en ollut ajoissa kääntämässä. Kahdella vikalla radalla Jerryllä oli oikein kiva vauhti! Vielä kun saisi kepit vähän sujuvammaksi ja nopeammaksi, niin ollaan lähellä meidän parasta mahdollista, mitä me osataan ja kuinka nopeasti.


maanantai 11. elokuuta 2014

WDS '14

Takana pitkä, kuuma kesä, joka on lähinnä kulunut pentuhommissa, Fannin ja Jerryn touhuillessa.

Viikonloppuna touhuilut päättyivät, kun osallistuimme Jerryn kanssa Maailman Voittaja-näyttelyyn, johon toki vähän treenattiin loppukesästä.

Varoitus: nyt alkaa hehkutus! Päivä oli todella pitkä, mutta upea, ja jää muistoihin! Harvoin sileä ERI saa aikaan näin hyvää fiilistä, mutta sunnuntaina..! Uroksiin oli ilmotettu 74 koiraa, joista 35 oli valiourosta! En ole ikinä ollut näin isossa ryhmässä, kerta se ensimmäinenkin. Espanjalainen tuomari antoi 12 ERIä, loput saivat EHn. Tästä ei päästy eteenpäin, mutta sama kohtalo oli kaikilla suomalaisilla valiouroksilla. Saana ja Päivi menivät upeasti ja olivat todella lähellä himottua MV-14 titteliä, joka jaetaan CACIB-koiralle - Saana sai vara-CACIBin. Kuvat: Eveliina Kaunisto.

Kaunis Saana-sisko

Päivän tulokset yksittäisarvostelussa:

R. Blue Xaana VAL ERI1, vara-CACIB
R. Black Jazz VAL ERI
R. Blue Maxson VAL ERI
R. Snow Blue NUO EH
R. Snow Ghost NUO EH

Päivän ehdoton kohokohta oli kuitenkin kasvattajaryhmä, jonka valitsi Rainer Vuorinen. Ilmoitettu oli 14 kasvattajaryhmää, joista 5 esitettiin. Jerry oli omassa luokassaan esiintynyt todella mallikkaasti ja oli ilo, kun pääsimme edustamaan kasvattajaryhmään Samun ja Saanan kanssa. Jos muistan oikein, niin mukana kisassa oli Carnoustie's, Cesamen, Steadwyn, Wicani ja me. Vuorinen otti aikansa ja arvosteli ryhmät huolella - kehässä oltiin sen 10-15 minuuttia kokonaisuudessaan, tai ainakin se tuntui todella pitkältä ajalta. Pitkä päivä huipentui upealla tavalla, kun meidät valittiin ROP-kasvattajaryhmäksi ja sillä saatiin menolippu ison kehän parrasvaloihin!!!

Arvostelu: "Laadukas ryhmä. Erittäin terverakenteisia koiria. Hienot mittasuhteet. Puhdaslinjaiset päät. Kauniit ylälinjat. Oikeat kulmaukset. Aivan upea ryhmä. Onnea kasvattajalle."











tiistai 10. kesäkuuta 2014

Fanni tuli taloon

..pitämään yllä (epä)järjestystä!

Kaunis tytsymme, ikää kuvassa 7 viikkoa:


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Nokialla agimestiksissä

Nokialla käytiin, saatiin molemmilta radoilta tulos, mutta ei niillä juhlittu :P Ekalta radalta 10 vp,yksi rima ja puomin alastulokontakti, tokalta hyppäriltä 15 vp plus yliaikaa - pari rimaa ja keppisekoilu. No, tällä tasolla me vielä ollaan, ekaa nolla metsästetään. Käsittääkseni yhteistuloksissa 4. sijalla pitkäkarvaisissa. Bongasin kivoja kuvia, jotka Minna Saarinen oli ottanut, Jerry hyppää, pomppaa ja juoksee karvat liuhuen. Ps. älkää välittäkö ohjaajan huikeista ilmeista.
















lauantai 31. toukokuuta 2014

Täällä taas

Hahaa, ehkäpä taas on hieman liiottelua kun melkein kaksi vuotta on kulunut viime päivityksestä. Mistäs tänä keväänä on tapahtunut..

Jerry nousi vuoden alussa kolmosiin agilityssä, tasan vuoden kisaamisen jälkeen. Tämän jälkeen aloitettiin kuntokuuri ja käyty säännöllisesti hyppytekniikkatunneilla - nyt alkaa tehty työ tuottaa tulosta ja mahdollisuudet saada joskus se puhdas nollarata kasvaa pikkuhiljaa :) Vuoden kohokohta on ihan justiinsa, kun sunnuntaina suunnataan auton nokka kohti Nokiaa, collieden agilitymestaruuksiin.

Tänä vuonna ollaan käyty huimasti näyttelyissä kun kausi avattiin toukokuussa pk-näyttelyssä ;) Tuomarina oli Pia Enlund. Jerry voitti valiot ja oli PU3. Wimma-sisko nousi hienosti PN2 sijalle saaden varasertin! Eve otti hauskoja kuvia poppoosta:

Kaunis Wimma-sisko, Roxier's Maximum Luxury

Veljekset Routa ja Jerry isotäti Siirin kanssa

Sisarukset Routa, Jerry & Wimma - kuin kolme marjaa!

Jerryn ja Sofian ihanaiset pennut syntyivät 4.5.2014. Hassua, ensimmäiset Jerpan soopelilapset:) Ovat todella kauniita ja tutun näköisiä. Lisää kuvia seuraa kun käydään katsomassa pentuja.

Pennut 9 vrk. Kuva: Kristiina Pihlajisto